Asiakkaiden omia ajatuksia valmennuksesta ja palvelusta

Anne, 50v
”Villen tapa ohjata on innostava, ylitän itseni joka kerta. Olen oppinut koko ajan uutta, vaikka takana on vuosien harjoittelua eri ohjaajien kanssa. Ville tietää alasta suurin piirtein kaiken, olipa kyse sitten lihasten kiinnittymisestä, toistojen määrästä tai lisäravinteiden tarpeesta. Suosittelen!”
Kerkko, 44v
”Treenannut Villen ohjauksessa 3 vuotta, oppinut vapaapainoilla harjoittelun mm. oikeat tekniikat. Lähtötasoni oli hyvin alhainen ja nyt olen motivoitunut salilla kävijä.
Suosittelen Villeä monipuolisena valmentajana jolla on monipuolinen alan osaaminen.”
Mari, 28v
”Olen oppinut että ruokavaliolla on yllättävän suuri merkitys treenauksen ohella tavoitteiden saavuttamisessa. Kaikki on saavutettavissa kun vain uskoo itseensä sekä tekee kurinalaisesti töitä.
Villellä on kyky etsiä asiakkaan sietokyvyn rajat, kuulostella päivän kuntoa ja sitä kautta päästiin hyviin tuloksiin. Ihanteellinen valmentaja, joka kiinnittää huomiota asiakkaaseen kokonaisvaltaisesti. Ville on vaativa ja omaa riittävästi auktoriteettia, jotta on uskottava.”
Tania
”Olen harrastanut likipitäen koko ikäni erilaisia urheilulajeja ja minulla on muutama ”liikuntavamma”. Villen kanssa olen opetellut vahvistamaan kehoa ja liikeratoja niin, että vammat eivät pahemmin enää urheilemista haittaa ja kunto on entistäkin parempi.
Vaikka olen aktiivinen liikkuja, olen Villen kanssa oppinut huimasti lisää kehonhallinnasta sekä henkisen kantin merkityksestä uuden uskaltamisessa.”
Tero, 28
”Opin todella paljon uutta urheilusta, ja oikeastaan Villen opeilla koko reenaamiseni uusiutui aivan täysin. Villen valmennusopeilla sain itsestäni 13 kiloa läskiä pois, ja samalla sain juostua puolimaratonin kahden tunnin aikaan.
Oikeastaan valmennusta voi suositella sukupuoleen/ikään katsomatta. Jos haluat laihtua voin suositella, jos haluat kehittyä juoksijana voin ehdottomasti suositella, kuin myös jos haluat lisää voimaa kroppaasi, niin Villen valmennuksessa nämä asiat varmasti toteutuvat!”
Marika
”Valmennuksessa olen oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan itseäni ja nauttimaan liikunnasta uudella tavalla. Olen myös huomannut että jaksan ja pystyn paljon enemmän kuin itse uskoisinkaan. Pystyn iloitsemaan asioista ja tekemisistä joita rajoituksistani huolimatta pystyn tekemään. Ville on paras!”
Anita, 37 v
”Olen löytänyt uuden näkemyksen omaan terveyteeni ja urheilemiseen. Jos haluaa tulosta on siihen Villellä hyvät taidot. Yksin kun treenaamisesta ei mitään tule jos ei osaa.”

Personal trainer ravintovalmennus Tampere